Lahti ja vertailukaupungit

PDF Tulosta Sähköposti

Eläkkeensaajat

Vanhuuseläkkeen saajat ovat käytännöllisesti katsoen yli 65-vuotiaita. Pieni osuus tämän eläkkeen saajista on alle 65-vuotiaita, mutta heidän joukossaan on myös henkilöitä, jotka ovat lykänneet vanhuuseläkeoikeuttaan. Varhennettujen tai lykättyjen eläkkeiden osuudesta ei ole saatavilla tällä hetkellä kuntatason tietoa.

Vanhuuseläkkeen saajien osuus 16 vuotta täyttäneestä väestöstä vuonna 2010 on tarkastelukaupungeista korkein Porissa (26,9%). Lahdessa heidän osuutensa on toiseksi korkein (24,8%). Turussa vanhuuseläkkeen saajien osuus on lähellä koko maan keskiarvon tasoa. Jyväskylässä heidän osuutensa 16 vuotta täyttäneestä väestöstä on vertailukaupunkien pienin, 19,5 prosenttia. Lahdessa suhdeluku on  kasvanut edellisvuodesta prosenttiyksikön verran, muissa kaupungeissa 0,7 - 0,8 prosenttiyksikköä.

Keskimääräinen kokonaiseläke on eläkkeiden aritmeettinen keskiarvo. Eläkemuodoista mukana ovat vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys-, rintamaveteraanien varhais- ja osa-aikaeläke, maatalouden erityiseläke sekä perhe-eläke.

VanhuuselakeLahti


Vuonna 2010 vertailukaupunkien korkein eläketaso oli Turussa (1 458 €/kk). Jyväskylässä ja Tampereella eläkkeet olivat hieman alhaisempia. Lahdessa keskimääräinen eläke oli 1 365 €/kk, mikä oli lähellä koko maan keskiarvoa (1 3470€/kk). Pienimmät eläkkeet ovat Porissa tarkasteltavista kaupungeista.

Eläketasoon vaikuttavat ainakin ansiotaso työelämän aikana sekä koulutus. Ansiotaso riippuu yleisesti koulutustasosta, joka on tarkasteltavista kaupungeista alhaisin juuri Lahdessa ja Porissa. Lisäksi julkiselta sektorilta ansaitut eläkkeet ovat alhaisemmat kuin yksityiseltä sektorilta ansaitut. Työllisten jakautuminen työnantajasektorin mukaan noudattaa myös tätä asetelmaa eli Lahdessa sekä valtio- että kuntasektorilla työskentelevien osuus on ollut pienempi kuin esimerkiksi Jyväskylässä.

KeskielakeLahti 

 

Tagit: Elinolot Lahti
Viimeksi päivitetty 08.02.2012 13:38