Päijät-Häme ja vertailumaakunnat

PDF Tulosta Sähköposti

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Tarkasteltavista maakunnista Pirkanmaa sai vuonna 2010 suurimmat osuudet koko maan tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta. Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Savo jäivät kauas Pirkanmaan osuudesta. Päijät-Hämeen tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot laskivat edellisvuodesta 13,6 m€. Menot lisääntyivät Pirkanmaalla,  mutta laskivat muissa maakunnissa.

TKmenotPH


Alla olevassa kuviossa on esitetty maakuntien osuus koko maan tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista sektoreittain. Suurten yliopistoyksiköiden maakunnissa Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa korkeakoulusektorin osuus koko maan korkeakoulusektorin t&k-menoista on korkeampi kuin esimerkiksi Päijät-Hämeessä, jossa yliopistotoiminta on vähäisempää. Myös valtionhallinnon sijoittuminen maakuntiin näkyy julkisen sektorin t&k-menojen jakautumisessa. Koko maan yrityssektorin t&k-menoista Pirkanmaalle kohdistuu 18,6 prosenttia ja Päijt-Hämeeseen 0,9 prosenttia.

TKmenotsektoreittainPH

 

Viimeksi päivitetty 20.12.2011 10:55