Lahti ja vertailukaupungit

PDF Tulosta Sähköposti

Väestön ikärakenne

Vuonna 2011 työikäinen väestö muodosti yli puolet Lahden väestöstä. Yli 65-vuotiaita väestöstä oli yhteensä 19,7 prosenttia, joista yli 75-vuotiaiden osuus on 8,6 prosenttia. Lasten osuus (0 - 14-vuotiaat) on 14,4 prosenttia ja nuorten aikuisten (15 - 24-vuotiaat) 13,4 prosenttia. Vertailu aikaisempien vuosien ikärakenteeseen ja nykyisen ikärakenteen välillä heijastaa valtakunnallista trendiä eli nuoremmat ikäluokat pienenevät ja vanhusten osuus väestöstä kasvaa.

IkärakenneLahti

Kymmenen suurimman kaupungin ikärakennevertailu tuo esille joitakin merkittäviä eroja. Näitä ovat erityisesti lasten ja vanhusten osuuksien kehitys, mikä heijastuu huoltosuhteeseen eli kuinka monta asukasta työssäkäyvät itsensä lisäksi elättävät. Vanhusten osuuden kasvaessa työikäisten kustannettavaksi tulee yhä enemmän työelämän ulkopuolella olevia. Mikäli lasten osuus yhä laskee, uusia työikäisiä ei tule korvaamaan eläkkeelle siirtyviä ihmisiä. Ongelmaksi tämä saattaa muodostua niissä kaupungeissa, jossa 45-64-vuotiaiden osuus on korkea ja lasten ja nuorten aikuisten osuudet ovat pieniä.

0-14 -vuotiaiden osuus väestöstä on tarkastelukaupungeista suurin Espoossa ja Vantaalla. Heidän osuutensa on matalin Turussa, Helsingissä ja Vantaalla.Yli 65-vuotiaiden osuus on suurin Kouvolassa (21,6 %). Potentiaalisessa työiässä olevia tai opikelijoista, 25-44 -vuotiaita, on eniten vahvoilla  työllistävillä alueilla tai niiden läheisyydessä olevissa kaupungeissa. Näitä ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Oulu ja Tampere. 25-44 -vuotiaiden osuudet ovat Lahdessa, Kouvolassa ja Porissa vertailukaupunkien pienimpiä, kun taas 45-64 -vuotiaiden osuus on niissä suurin.

IkärakenneKaupungit

Tagit: Väestö Lahti
Viimeksi päivitetty 27.04.2012 14:11